Hotel Inarin Kultahovi
Suomi
English
Deutsch
Français
 
       
  Etusivu

Inarin kahdeksan vuodenaikaa

Pohjoisessa vuodenajat vaihtelevat tiuhemmin kuin eteläisessä Suomessa muusta Euroopasta puhumattakaan. Lappi mainitaan usein kahdeksan vuodenajan maana. Paikalliseen kulttuuriin on perinteisesti kuulunut eri vuodenaikoina tehtyjen töiden ja askareiden rytmittämä vaihtelu. Ennen vanhaan vuodenaikojen vaihtelu vaikutti myös olennaisesti hotellinkin toimintaan; kesällä keittiöstä tarjoiltiin kalaruokia ja talviaikaan erotusten jälkeen oli poronlihan vuoro.

Olemme koonneet tähän kuvauksen eri vuodenaikojen teemoista. Vuodenaikojen vaihtuessa myös pakettitarjontamme muuttuu ja alta voit valita Sinulle sopivan ajankohdan ja teeman.

TAMMIKUUSSA KAAMOS TAITTUU

Heti uuden vuoden jälkeen alkaa Inarissa auringon odotus. Kaamoksen ensimmäistä päivää ei täällä kukaan tiedä, mutta auringon ensiesiintymisen päivämäärä on jokaisen mielessä. Tammikuu on vielä paukkuvien pakkasten ja revontulten aikaa. Kuun lopussa kaamoksen taittuminen huipentuu Skábmagovat-festivaaliin, joka kerää elokuvien ystäviä niin etelästä kuin Saamenmaan eri perukoilta.

Revontulipaketti
Skábmagovat-viikko

Kuva: Pohjois-Lapin Matkailu Oy

HANKIKELIT JA HELLIVÄ AURINKO

Päivä pitenee uskomattomalla vauhdilla. Hiihto-, moottorikelkka- ja pilkkiretket suuntautuvat erinäisiin kohteisiin. Matkailijalle on tarjolla eniten ohjelmaa juuri helmi-, maalis- ja huhtikuussa Inarin viikko-ohjelman muodossa. Kunhan aurinko kirii yhä korkeammalle, hankikelit tulevat ja samalla Juutuan jääpeite alkaa sulaa. Jokirannassa hiihtelevä voi kuunnella veden vienoa liplatusta ja seurata koskikaran pyyntitouhuja. Inarissa tämä aika on vuoden paras päivettymiseen. Pikkuhiljaa kelit pehmenevät ja lumipeitteet sohjoutuvat, jolloin alkaa paras pilkkikausi jäiden ollessa vielä teräksenlujat.

Inarin talven viikkopaketit
Lintujen muuttoa seuraamaan
Hiihtelemään pitkäksi viikonlopuksi
Pääsiäisen perinteitä Inarissa
Loppukevään pilkkikelit

Kuva: Trym Ivar Bergsmo

PALJAS LUONTO JA SEN HERKKÄ HERÄÄMINEN

Toukokuu on Inarissa rospuuton aikaa. Lumi on sulanut, mutta järvet pysyvät vielä jääpeitossa. Luonto on paljas eikä vieno viherrys ala vasta kuin kesäkuun puolella. Aurinko mollottaa taivaalla jo yön läpi ja pian ihminenkin seuraa luonnonelävien esimerkkiä touhukkuudessa. Lintubongareille tämä on vuoden parasta aikaa.

Inarin lintumaailmaan
Vuoden valoisimmat yöt

Inari

KESKIKESÄLLÄ EI NUKUTA

Juhannukselta Lapin valtaavat kesäturistit ja useimmiten myös sääskiparvet. Pienen totuttelun ja paikallisten neuvoja noudattaen molempiin tottuu nopeasti. Inarin kylä herää toimintaan – vesibussi kulkee sataman ja Ukonkiven väliä kannellaan lasti vilkuttavia matkailijoita, vesilentokoneet nousevat ja laskevat, punaiset koskenlaskuveneet rantautuvat pärskyjen jälkeen, Siidan pihalta voi olla vaikeaa löytää parkkipaikkaa. Kylän vilinää voi paeta Pielpajärven polulle, Oi Juutua –reitille tai vaikkapa kanootilla karun kauniille Inarille. Jäämeren maisemat siintävät päivämatkan päässä.

Patikkapaketti luonnon ja kulttuurin ystäville
Viivy useampi yö edullisemmin

Lautta

ELOKUUN LUONTO PALKITSEE

Elokuussa aurinko jo laskee ja vaaleiden öiden palkinnot kypsyvät metsissä. Hillan ja mustikan jälkeen kypsyy punainen puolukka. Tatti poikineen nousee sammaleen kätköstä. Vesien viljaa korjataan kun Inarin taimen lähtee liikkeelle kohti Juutuan yläjuoksun kutupaikkoja. Perhoa vispataan rannassamme ahkeraan ja silloin tällöin nousee joen törmää pitkin mellevän näköinen kalastaja roikottaen taimenen kojamoa – on jalon kaatoryypyn aika.

Patikkapaketti luonnon ja kulttuurin ystäville
Taimenta perholla Juutualta
Ison Inarin apajille

Perhokalastusta

SYKSYN KIIHKEÄ RUTISTUS

Kesän lopun lähestyessä luonto herää vielä hehkumaan viimeisen kerran. Kuulaat päivät saavat ihmiset ulos nauttimaan etenkin luontoelämyksistä. Patikoitsijan polku suuntaa usein Otsamo -tunturille, jonka maaruskan punertavat rinteet loistavat Inarin kylälle saakka.

Ruskapakettimme Lapin ystäville

Ruska

ENNEN KAAMOSTA SIELU LEPÄÄ

Ympäröivä luonto vetäytyy pikkuhiljaa kuoreensa ja maisema on paljas ja karun kaunis. On aika huokaista kesän mentyä ja nauttia vielä viimeisistä aurinkoisista viikoista. Samalla kun ympäristö muuttuu saaden lumipeiton takikseen, voi ihminenkin uusiutua ja keskittyä itseensä. Ei ihme, että tämä aika onkin uuden suunnittelun ja luovuuden kautta. Myös yritykset ja yhteisöt hyödyntävät ajanjaksoa kokoontumalla Inariin. Loka-marraskuu on samalla ensimmäisten hienojen revontulielämysten aikaa.

Loppusyksyn kokoukset ja seminaarit

Kuva:Terje Rakke

VANHAN AJAN JOULU JA MAAGINEN UUSI VUOSI


Jouluun valmistaudumme paikallisin voimin pikkujouluja viettäen. Adventin lopun lähestyessä eurooppalaiset matkailijat saapuvat eri maista tänne joulun alkulähteille. Joulumme koostuu paikallisperinteestä, rauhallisesta tunnelmasta ja yhteisistä hetkistä ruokapöydän äärellä. Uuden vuoden vietto Inarissa saa taianomaisen teeman ympäröivän luonnon olosuhteista.

Saamenmaan joulu
Uusi vuosi kaukana kaikesta

      Takaisin ylös

 

Kaamos

© 2006 Hotelli Inarin Kultahovi tel. (0)16-511 7100 fax: (0)16-671 250 inarin.kultahovi@co.inet.fi